Luopumisia

Jos laskisin kaikki 51v ikäni aikana vastaan tulleet tilanteet missä on tarvinnut luopua jostain mikä on tuntunut tärkeältä, saisin listata asioita melko pitkän tovin. Osasta olen selvinnyt niin, että pahimmat itkut ovat kestäneet vain muutaman päivän ja sitten on alkanut helpottaa, jotkut taas ovat koskettaneet syvemmin.

Tässä parin viimeisen vuoden aikana on ollut erittäin iso kasauma luopumisia. Ensin useamman sattumuksen summana menetin useamman koiran siten, että kun olin tottunut koirien asuvan luonani vanhaksi asti, menehtyi 2019 – 2022 välillä useampi itsestä riippumattomista syistä.

Sitten eläkeikään ehtineen suomenhevosvanhukseni alkoivat olla selkeästi sen verran ikääntyneitä, että oli armeliainta luopua heistä. Se oli raskasta, oltiin niin pitkä aika ehditty yhdessä elää ja kokea monenlaista. Tein luopumistyötä jo ennakkoon näiden kohdalla ja silti sattui.

Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan tuli avioero, muutaman kuukauden kuluttua exä olisi halunnut palata ja puhui paluutaan jokaista mahdollista kanavaa pisin päivittäin muutaman kuukauden verran niin, että tilanne oli varsin ahdistava ja juuri, kun vaikutti, että hän luovutti.. kävikin jotain vielä pahempaa, hän menehtyi varsin nuorella ikää. Vaikka oltiin erottu, oli yhteistä taivalta kuitenkin takana tuolloin liki 9vuotta niin kyllä se sattui, todella.

Nyt ollaan poikani kanssa uudistettu kotisivujani (kaikki kunnia hänelle, itse olen vaan ollut ohjurina ja vastaillut kysymyksiin mitä tahdon tai mitä mistäkin ajattelen) ja vastaan on tullut monenlaista vanhaa; vanhoja kuvia, vanhentuneita tietoja, ehkä jopa vanhentuneita ajatuksia, jos oikein pitkälle asioita kaivelisin.

Huomaan, että itsessäni on pieni pala jotain mikä tahtoo pitää kiinni vanhasta. Kovin halusin perustella, että kun sivut on alkujaan tehty, niin jos kaikki vanha menisi vain historia osioon, silloin ei ikään kuin se alkuperäisen kunnioitus ja muistelu kantaisi täysillä mukana. Toisaalta tämä on vain selittelyä, kyllähän ne muistot sydämessä kulkee mukana, kaikki se minkän on tarpeellista kulkea.

Siitä pääsenkin ajatukseen, että kun opettelemme esim. vuorovaikutusta hevosen kanssa, maastakäsin työskentelyä tai ratsastamista, paljonko meillä on turhia ajatuksia painolastina, joista olisi aika luopua, tehden tilaa uusille ajatuksille ja oivalluksille. Joskus uutta löytää vasta, kun uskaltaa pyyhkäistä vanhaa pois. Eikä sen tietenkään tarvitse tarkoittaa, että kaikki on elämästään pyyhkäistävä sivuun, vaan ihan vaan sellaista kokeilua,leikittelyä, ajatusten tuulettamista, pysähtymistä, mielen tyhjäämistä, itsen kuuntelua ja rohkeutta kokeilla uudenlaisia juttuja.

Mistä sä olisit valmis luopumaan avataksesi tilaa jollekin uudelle? Mistä olet viimeksi luopunut? MIten selvisit siitä?